Etusivu / Ikääntyville / Raha-asiani / Eläkkeelle / Eri eläkkeiden saantiehtoja

Eri eläkkeiden saantiehtoja

Osa-aikaeläkkeestä on sovittava työnantajan kanssa eli sitä ei saa automaattisesti. Osa-aikaeläkkeenä maksetaan puolet kokoaikatyön vakiintuneen ansion ja osa-aikatyön ansioiden erotuksesta. Arvion osa-aikaeläkkeen määrästä antaa viimeisen kokoaikatyön vakuuttanut eläkelaitos. Hakemus kannattaa tehdä noin kaksi kuukautta ennen eläkkeen alkamisajankohtaa. Myös yrittäjän on hyvä selvittää osa-aikaeläkeoikeutensa omasta eläkelaitoksestaan ennen hakemuksen jättämistä. Osa-aikaeläkeläisen on erikseen haettava vanhuuseläkettä. Sen voi hakea maksuun 63–68-vuotiaana. Kansaneläkettä ei makseta osa-aikaeläkkeenä.

Työkyvyttömyyseläke voi alkaa yleensä vasta, kun sairauspäivärahaoikeus päättyy. Kun sairauspäivärahaa on maksettu 150 päivältä, Kela yleensä ilmoittaa kuntoutusmahdollisuudesta tai kehottaa hakemaan työkyvyttömyyseläkettä. Eläkehakemus kannattaa tehdä tässä vaiheessa, jotta se ehditään käsitellä ennen päivärahojen päättymistä. Työkyvyttömyyseläkehakemuksen liitteeksi tarvitset lääkärin B-lausunnon terveydentilasta. Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää takautuvasti enintään kuudelta kuukaudelta.

Työttömyyseläkehakemuksen liitteeksi tarvitaan päivärahan maksajalta (oma työttömyyskassa tai Kela) todistus siitä, että työttömyyspäivärahaa on maksettu enimmäismäärä. Päivärahan maksaja lähettää todistuksen automaattisesti sitten, kun työttömyyspäivärahan enimmäismäärä on täyttynyt. Todistukseen on itse hankittava työ- ja elinkeinotoimiston merkintä työttömyyden jatkumisesta.

Eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttunut eläke on myös erikseen haettava. Eläkkeen aikaisesta työstä karttuneeseen eläkkeeseen on yleensä oikeus vasta 68-vuotiaana.

Tulosta
Lähetä Suomi.fi-linkki
X
 
 

Lähetä Suomi.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän Suomi.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

XML Sivu päivitetty 11.05.2011
Kehitä kanssamme!