Etusivu / Ikääntyville / Oikeuteni / Kuluttajana

Kuluttajana

Kun ostat tavaroita tai palveluita yksityisenä kansalaisena, kuluttajansuojalaki turvaa oikeuksiasi. Kuluttaja on aina heikommassa asemassa kuin elinkeinonharjoittaja ja siksi laki suojaa heikompaa osapuolta kaupassa. Jos ostat toiselta yksityiseltä ihmiseltä esimerkiksi käytetyn kodinkoneen tai auton, oikeusturva on heikompi. Silloin sovelletaan kauppalain säännöksiä. Osamaksukauppaa säätelee osamaksukauppalaki.

Ostajalla on esimerkiksi oikeus saada tuote tai palvelu kohtuuajassa ja viime kädessä purkaa kauppa, jos myyjä ei toimita tavaraa lisäajankaan jälkeen. Tavaran on vastattava sopimusta ja mainonnassa annettuja tietoja. Myyjän on myös annettava tarpeelliset käyttö- ja hoito-ohjeet. Jos tavarassa on virhe, myyjän on korjattava tai vaihdettava tavara tai annettava hinnanalennusta. Viime keinona on kaupan purku. Puhelin- ja postimyynnissä on aina oikeus peruuttaa tilaus viikon kuluessa myyntiasiakirjan saamisesta. Useat yritykset tarjoavat myös pidempiä koeaikoja tuotteille.

Kuluttajansuojalaki koskee myös palveluita, silloin kun palvelut liittyvät omaisuuteen – esimerkiksi auton tai kodinkoneen huoltoon, asunnon remonttitöihin tai pesulapalveluihin. Näihin eivät kuulu esimerkiksi pankki- ja vakuutuspalvelut, terveydenhoitopalvelut ja hotelli- tai matkapalvelut. Pankki- ja vakuutuspalveluihin liittyvissä ongelmatilanteissa apua saa Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta. Valmismatkojen osalta kuluttajia suojaa valmismatkalaki. Lisäksi yleiset valmismatkaehdot ja matkatoimistokohtaiset ehdot sitovat matkanjärjestäjiä.

  • Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
    Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
  • Kuluttajansuojalaki Linkki lakiin tai asetukseen
    Tämä laki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Lakia sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja...
    Oikeusministeriö OM
  • Kauppalaki Linkki lakiin tai asetukseen
    Tämä laki koskee irtaimen omaisuuden kauppaa. Laki koskee soveltuvin osin myös irtaimen omaisuuden vaihtoa. Laki ei koske toisen maalla olevan rakennuksen taikka kiinteän...
    Oikeusministeriö OM
  • Valmismatkalaki Linkki lakiin tai asetukseen
    Tätä lakia sovelletaan valmismatkan markkinointiin ja valmismatkaa koskevaan sopimukseen, kun: 1) matkan tarjoaa matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti järjestävä...
    Oikeusministeriö OM
Tulosta
Lähetä Suomi.fi-linkki
X
 
 

Lähetä Suomi.fi-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän Suomi.fi-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.

XML Sivu päivitetty 21.09.2011
Kehitä kanssamme!