Koulutus ja oppilaitokset
Tällä sivulla:
- Koulutusjärjestelmä
- Esiopetus
- Perusopetus
- Lukiot
- Ammatillinen koulutus
- Korkeakoulut
- Koulutukseen hakeminen
- Tietotekniikkakoulutusta
- Kielikoulutus
- Vapaan sivistystyön oppilaitokset
- Muu koulutus
Suomalaisen koulutuksen kulmakivi on maksuton, kaikille tarkoitettu perusopetus.
Suomalaisten koulunkäynti alkaa vapaaehtoisella esiopetuksella 6-vuotiaana. Oppivelvollisuus alkaa 7-vuotiaana ja
päättyy, kun perusopetuksen oppimäärä on suoritettu tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta.
Yleensä peruskoulu suoritetaan yhdeksässä vuodessa.
Perusopetus tukee oppilaiden kasvua, edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa ja antaa oppilaille
edellytykset koulutukseen osallistumiseen.
Oppivelvollisuuden jälkeen voi siirtyä toisen asteen koulutukseen, joko ammatilliseen koulutukseen tai
yleissivistävään lukioon, jonka päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Ammatillisessa koulutuksessa suoritetaan
jokin ammatillinen perustutkinto.
Toisen asteen koulutuksen jälkeen opintoja voi jatkaa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa tai ammatillisessa
lisäkoulutuksessa. Yliopistoissa tehdään tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa opetusta. Ammattikorkeakouluissa
suuntaudutaan työelämän vaatimuksiin. Ammatillisena lisäkoulutuksena suoritettavat ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
syventävät ammatillista osaamista.
Työelämän nopean muuttumisen takia aikuiskoulutuksesta on tullut viime vuosina yhä tärkeämpi osa
koulutusjärjestelmää. Aikuiskoulutusta järjestetään eri koulutustasoilla, ja koulutusmahdollisuuksia on monia.
Koulutusjärjestelmä
Koulutuspolitiikan tavoitteena on tarjota kaikille Suomessa asuville tasaveroiset mahdollisuudet koulutukseen.
Kaikilla on oikeus maksuttomaan esi- ja perusopetukseen. Myös perusasteen jälkeinen koulutus on pääosin maksutonta.
Yhteiskunta tukee opiskelua myös opintotuin.
6-vuotiaat voivat saada esiopetusta koulussa tai päiväkodissa. Peruskouluun mennään tavallisesti 7-vuotiaana, ja
niissä annetaan yleissivistävää opetusta koko ikäluokalle. Perusopetuksen suorittaminen kestää yleensä yhdeksän vuotta.
Tämän jälkeen oppivelvollisuus on suoritettu.
- Suomen koulutusjärjestelmä
Suomen koulutusjärjestelmän esittely sekä voimassa olevat opetussuunnitelmat ja tutkintojen perusteet. Myös tilastotietoa.
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot
Opetushallitus
- Koulutuspolitiikka
Suomen koulutusjärjestelmän kehittämistavoitteet ja painopisteet sekä tietoa lainsäädännöstä.
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/?lang=fi
Opetusministeriö OPM
- Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteet
Opetussuunnitelman perusteet on määräys, jolla koulutuksen järjestäjä velvoitetaan sisällyttämään koulu- tai järjestäjäkohtaiseen opetussuunnitelmaan opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt.
http://www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet
Opetushallitus
- Tilastotietoa koulutuksesta
Tilastoja, jotka kuvaavat koko koululaitosta esiopetuksesta aikuiskoulutukseen.
http://tilastokeskus.fi/til/kou.html
Tilastokeskus
- Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntahankkeet
Tietoyhteiskuntahankkeita koulutuksen ja tutkimuksen alalta.
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/artikkelit/koulutuksen_ja_tutkimuksen_tietoyhteiskunta/index.html?lang=fi
Opetusministeriö OPM
Esiopetus
Kuntien tehtävänä on järjestää kaikille lapsille esiopetusta vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista.
Esiopetukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Esiopetusta voidaan järjestää kouluissa ja päiväkodeissa, ja sen
tarkoituksena on valmistaa lapsia kouluun. Opetusta ei jaeta oppiaineisiin, vaan esiopetuksessa käsitellään eri
aihealueita, kuten esimerkiksi vuorovaikutustaitoja ja ympäristötietoa, leikin ja kokeilujen kautta. Lisäksi kehitetään
motorisia taitoja ja ilmaisua esimerkiksi taiteen keinoin.
Perusopetus
Perusopetus on yleissivistävää koulutusta. Kunnat järjestävät maksutonta perusopetusta peruskouluissa. Yleensä
perusopetus suoritetaan yhdeksässä vuodessa. Erityistä tukea tarvitseville oppilaille järjestetään erityisopetusta,
jonka avulla oppilas voi suorittaa peruskoulun. Erityisopetus voi tapahtua muun opetuksen ohessa, yksilöllisesti tai
pienryhmässä.
Peruskouluja on koko maassa. Alimpia kuutta luokkaa tarjoavia kouluja on rakennettu tiheään, jotta lasten
koulumatkasta ei tulisi liian pitkää. Pitkille koulumatkoille saa maksuttoman kuljetuksen.
- Perusopetus
Tietoa perusopetuksesta lapsille seitsemännestä ikävuodesta kuudenteentoista ikävuoteen.
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus
Opetushallitus
- Erityisopetus
Tietoa yleissivistävän koulutuksen erityisopetuksesta. Linkkejä Suomessa toimiviin erityiskouluihin, jotka tarjoavat opetusta erityisryhmille, kuten esim. kuulo- ja kehitysvammaisille.
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498;527;6980
Opetushallitus
- Sairaan lapsen ja nuoren opettaminen
Tietoa sairaalaopetuksesta eri tavoin sairaille lapsille ja nuorille. Lista sairaalakouluista.
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498,527,6980,25379
Opetushallitus
- Hakeutuminen peruskouluun
Peruskouluhaku. Suomalaiset peruskoulut kunnittain.
http://haku.koulutusnetti.fi/koulutusnetti/elementarySearchPage.do
Opetushallitus
- Koulukuljetukset
Perustietoa maksuttomien koulukuljetusten järjestämisestä ja asiaan liittyvät säädökset.
http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;351;534;133071
Suomen Kuntaliitto ry
- Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta
Toiminnan tavoitteet, sisällöt ja järjestäminen.
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/yleissivistaevae_koulutus/aamu-_ja_iltapaeivaetoiminta/?lang=fi
Opetusministeriö OPM
Lukiot
Lukioiden tarkoituksena on antaa yleissivistävää ja jatko-opintoihin valmistavaa koulutusta. Lukioon haetaan toisen
asteen koulutuksen yhteishaussa. Lukioon pääsy edellyttää perusopetuksen oppimäärän suorittamista. Lukiossa opiskellaan
luokattomasti ja kurssimuotoisesti, joten lukiolainen suunnittelee itse etenemisensä ja opiskelunsa. Lukion
suorittamiseen voi käyttää aikaa 2–4 vuotta. Lukion lopuksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Lukion voi suorittaa myös
aikuislukiossa ja etälukiossa.
- Lukio-opinnot
Tietoa lukio-opinnoista, pääsyvaatimuksista ja lukioon hakemisesta. Lukioiden yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/opiskelu/lukio_opinnot/
Opetusministeriö OPM
- Ylioppilastutkinto
Tietoa ylioppilastutkinnon suorittamisesta ja uusien ylioppilaiden nimet.
http://www.ylioppilastutkinto.fi/fi/
Ylioppilastutkintolautakunta
- Etälukio
Etälukio tarjoaa lisäaineistoa ja tehtäviä etäopiskelijan itseopiskelun tueksi.
http://www.oph.fi/etalukio/
Opetushallitus, Yleisradio Oy YLE
- Suomen Lukiolaisten Liiton toimintaa
Lukiolaisen etu-, harraste- ja palvelujärjestö, joka järjestää monenlaista toimintaa lukio-asioista ja vaikuttamisesta kiinnostuneille.
http://www.lukio.fi/service.cntum?pageId=113902
Suomen Lukiolaisten Liitto ry
Ammatillinen koulutus
Ammatillinen koulutus on tarkoitettu nuorille ja jo työelämässä oleville aikuisille. Se muodostuu ammatillisesta
peruskoulutuksesta ja ammatillisesta lisä- ja täydennyskoulutuksesta. Tutkintoina voi suorittaa ammatillisia
perustutkintoja sekä lisäkoulutukseen kuuluvia ammatti- ja erikoisammattitutkintoja.
- Ammatillinen peruskoulutus
Tietoa ammatillisen peruskoulutuksen eri aloista, näytöistä ja työssäoppimisesta.
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498;529
Opetushallitus
- Ammatillinen koulutus
Tietoa ammatillisesta koulutuksesta, pääsyvaatimuksista ja hakeutumisesta koulutukseen. Oppilaitosten yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/opiskelu/ammatillinen_koulutus/
Opetusministeriö OPM
- Tonet - työssäoppimisen tietopalvelu
Työssäoppimisesta ja sen toteuttamisesta osana ammatillisen toisen asteen koulutusta.
http://www.edu.fi/tonet/index.html
Opetushallitus, Opetusministeriö OPM
- Oppisopimuskoulutus
Työpaikalla järjestettävä perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkintoon tähtäävä koulutus nuorille ja aikuisille. Koulutuksen järjestäjät ja käytännön järjestelyt.
http://www.oph.fi/oppisopimus/
Opetushallitus
- Ammatilliset näyttötutkinnot
Näyttötutkinnon suorittamisesta, sen järjestäjistä, perusteista ja määräyksistä.
http://www.oph.fi/nayttotutkinnot/
Opetushallitus
- Ammatillinen koulutus
Tietoa erilaisista ammateista ja ammatillisesta koulutuksesta.
http://www.ammatillinenkoulutus.com/main.php?sivu_id=1
Opetusministeriö OPM
- Ammatillinen erityisopetus
Tietoa ammatillisesta erityisopetuksesta opiskelijoille, jotka tarvitsevat erityisjärjestelyitä tai opiskelijahuoltopalveluita.
http://www.edu.fi/SubPage.asp?path=498;527;6981
Opetushallitus
Korkeakoulut
Suomen korkeakoulujärjestelmä jakautuu kahteen osaan: ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammattikorkeakoulujen
(AMK) toiminnassa korostuu yhteys työelämään ja alueelliseen kehittämiseen. Niissä suoritettavat tutkinnot ovat
ammatillispainotteisia korkeakoulututkintoja. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen kestää noin neljä vuotta, ja se
antaa valmiudet ammatillisiin asiantuntijatehtäviin.
Yliopistot antavat tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa opetusta. Ne edistävät vapaata tutkimusta ja tieteellistä
ja taiteellista sivistystä. Niissä voi suorittaa joko alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon, tieteellisiä
jatkotutkintoja, täydennyskoulutusta sekä opiskella avoimessa yliopistossa.
- Ammattikorkeakouluopinnot
Tietoa ammattikorkeakouluopinnoista, opiskelumahdollisuuksista, pääsyvaatimuksista ja koulutukseen hakemisesta. Ammattikorkeakoulujen yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/Opiskelu/Ammattikorkeakouluopinnot/
Opetusministeriö OPM
- Virtuaaliammattikorkeakoulu
Ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaa ja koulutuspalveluita tutkinto- ja täydennyskoulutusopiskelijalle sekä avoimen koulutuksen opiskelijalle.
http://www.virtuaaliamk.fi
Useiden organisaatioiden tuottama
- Yliopisto-opinnot
Tietoa yliopisto-opinnoista, opiskelumahdollisuuksista, pääsyvaatimuksista ja koulutukseen hakemisesta. Yliopistojen yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/opiskelu/yliopisto_opinnot/
Opetusministeriö OPM
- Avoin yliopisto
Avoimien yliopistojen yhteinen verkkopalvelu. Kaikki Suomessa järjestettävä avoin yliopisto-opetus samasta osoitteesta. Ikääntyvien yliopisto-opetus.
http://www.avoinyliopisto.fi/
Yliopistot
- Suomen virtuaaliyliopisto
Tietoa Suomen virtuaaliyliopiston ja kaikkien yliopistojen verkkopalveluista, tarjolla olevista virtuaaliopinnoista ja niitä tukevista palveluista opiskelijoille ja opettajille.
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/
Useiden organisaatioiden tuottama
- Yliopistojen täydennyskoulutus
Täydennyskoulutus ja avoin yliopisto-opetus muodostavat yliopistojen aikuiskoulutuksen kokonaisuuden. Ajankohtaista tietoa kurssitarjonnasta ja opiskelusta.
http://www.taydennyskoulutus.fi/
Opetusministeriö OPM
- Ikäihmisten yliopisto
Ikääntyvien yliopisto-opetusta avoimessa yliopistossa.
http://www.avoin.helsinki.fi/ikis/
Helsingin yliopiston Avoin yliopisto
Koulutukseen hakeminen
Ammatilliseen peruskoulutukseen ja lukioon haetaan omassa yhteishaussa. Ammattikorkeakouluilla on oma erillinen
yhteishakunsa. Yliopistoihin haetaan omilla hakulomakkeillaan, ja ne järjestävät yleensä valintakokeet ennen
opiskelijavalintaa. Valtakunnallisista koulutusoppaista löytyy tietoa koulutustarjonnasta, hakemisesta ja
opiskelijavalinnoista.
- Koulutusnetti
Koulutusnetti sisältää nettihaut ja hakulomakkeet, tiedot alkavista koulutuksista, haku- ja valintakoeaikataulut, valintaperusteet sekä oppilaitosten yhteystiedot.
http://www.koulutusnetti.fi
Opetushallitus
- VirtuOPO - opiskelun ja ammatinvalinnan opas erityisryhmille
Kuuroille, kehitysvammaisille, maahanmuuttajille ja muille erityisryhmille suunnattu tietopankki. Koulutus- ja ammattivaihtoehtoja, työelämätietoa, tukea erilaiselle oppijalle. Palvelee myös selkosuomeksi ja viittomakielellä.
http://www.virtuopo.net/
Kuurojen Liitto ry
- Nuorison tietosivut opiskelusta
Nuorten opiskelemaan hakeutumisesta, eri oppilaitoksista ja kursseista sekä opiskelun rahoittamisesta.
http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=1612
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
- Kysyttävää opiskelusta
Neuvojien ja ohjaajien yhteystietoja sekä tukea päätöksentekoon. Kysy neuvoa -palstalla voit lukea muiden lähettämiä kysymyksiä ja niihin annettuja vastauksia tai jättää oman kysymyksesi.
http://opintoluotsi.fi/kysyttavaa_opiskelusta/
Opetusministeriö OPM
- Luonnontieteellinen korkeakoulutus Suomessa
Matemaattis-luonnontieteellisten tiedekuntien yhteinen portaali. Opiskelumahdollisuudet, tutkintovaatimukset ja tiedekunnat yliopistoittain.
http://www.luonnontieteet.fi/
Useiden organisaatioiden tuottama
Tietotekniikkakoulutusta
- Harjoittele tietokoneen hiiren käyttöä
Hiirenkäytön oppimateriaali aikuisille.
http://www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/hiiri_uusi/hiirihukassa.html
Useiden organisaatioiden tuottama
- Tietokoneen ajokorttitutkinto
Tietokoneen ajokorttitutkinnon suorittamisesta, suorituspaikoista ja testi, jolla taitoja voi testata ennen ajokortin suorittamista.
http://www.tieke.fi/tuotteet_ja_palvelut/tieken_tutkinnot/tutkinnon_suorittajalle/
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
- Tietotekniikkakoulutusta ikäihmisille
Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys ENTER ry pyrkii kehittämään ikäihmisten valmiuksia tietotekniikan hyödyntämisessa ja välittää tietoja ikäihmisille sopivista kursseista. Sivuilla myös verkkokoulutusmateriaalia.
http://www.entersenior.fi/
ENTER ry
Kielikoulutus
- Tietoa suomen kielen kursseista
Suomen kielen kursseja järjestävät Suomessa erilaiset oppilaitokset, järjestöt ja projektit.
http://www.infopankki.fi/fi-fi/suomen_kieli/
Useiden organisaatioiden tuottama
- Yleiset kielitutkinnot
Kielitutkintopaikoista, ajankohdista, ilmoittautumislomake tutkintoihin ja tietoa tutkinnon tasoista.
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/kielitutkinnot/yleiset_kielitutkinnot
Opetushallitus
- Auktorisoitujen kääntäjien tutkinnot
Tietoa auktorisoitujen kääntäjien tutkinnoista, tutkintotilaisuuksista, ilmoittautumisesta ja tutkintomaksusta.
http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/auktorisoidut_kaantajat
Opetushallitus
Vapaan sivistystyön oppilaitokset
Vapaan sivistystyön piirissä tapahtuva opiskelu on täysin vapaaehtoista ja usein harrastuslähtöistä. Opiskelu ei
tähtää tutkintoon eikä sen sisällöistä säädetä lailla. Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansanopistot,
kansalaisopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset (urheiluopistot) ja kesäyliopistot.
- Kansalais- ja työväenopistot
Tietoa kansalais- ja työväenopistoista, opiskelumahdollisuuksista sekä yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/opiskelu/kansalais_ja_tyovaenopistot/
Opetusministeriö OPM
- Kansanopistot
Tietoa kansanopistoista, opiskelumahdollisuuksista ja kansanopistojen yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/opiskelu/kansanopistot/
Opetusministeriö OPM
- Kesäyliopistot
Tietoa kesäyliopistoista, opiskelumahdollisuuksista ja kesäyliopistojen yhteystiedot ja www-osoitteet.
http://www.opintoluotsi.fi/fi-FI/opiskelu/kesayliopistot/
Opetusministeriö OPM
- Harrastuskurssit
Tietoa harrastuskursseja järjestävistä oppilaitoksista ja linkkejä eri harrastusmahdollisuuksista kertoville www-sivuille.
http://www.opintoluotsi.fi/Opiskelu/Harrastuskurssit
Opetusministeriö OPM
Muu koulutus
- Puolustusvoimien koulutusportaali
Verkkosotakoulu ja tietopankki. Palvelu tarkoitettu kaikille yli 15-vuotiaille Suomen kansalaisille. Tietoa myös Puolustusvoimien koulutustarjonnasta. Palvelu vaatii rekisteröitymisen.
https://www.milnet.fi/
Puolustusvoimat
- Maahanmuuttajien koulutus
Suomen koulutusjärjestelmä ja koulutustietoa maahanmuuttajille.
http://www.edu.fi/maahanmuuttajat
Opetushallitus
- Kurssit ja muu lyhytkestoinen aikuiskoulutus
Lyhytkestoisen aikuis- ja henkilöstökoulutuksen valtakunnallinen hakupalvelu.
http://www.kurssihaku.fi/
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
- Taiteen perusopetus
Tietoa opetussunnitelmista, opetuksen päämääristä, järjestämisestä ja avustuksista.
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/yleissivistaevae_koulutus/taiteen_perusopetus/?lang=fi
Opetusministeriö OPM