Muuttaminen ulkomaille
Tällä sivulla:
- Muuttaminen Pohjoismaihin
- Muuttaminen muihin EU-maihin
- Muuttoilmoitukset
- Ulkomailla opiskelevan tai työskentelevän sosiaaliturva
- Ulkomailla asuvat suomalaiset
Ulkomaille muuttamista säätelevät maiden väliset sopimukset. Pohjoismaat muodostavat alueen, jossa saa vapaasti
liikkua passitta ja mennä toiseen maahan töihin.
Euroopan unionin jäsenmaihin voi vapaasti muuttaa olemaan ja asumaan, opiskelemaan ja tekemään työtä. Suurimpaan
osaan muista maista tarvitaan kohdemaan viranomaisilta tarvittavat luvat oleskeluun, opiskeluun tai työntekoon.
Toiseen EU-maahan töihin lähtevä suomalainen nauttii samoista oikeuksista ja velvollisuuksista kuin asuinmaan
kansalaiset. Osa näistä oikeuksista koskee myös työntekijän perheenjäseniä.
Vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen suomalainen siirtyy pois suomalaisen sosiaaliturvan piiristä. Ulkomailla
työskentelevien sosiaaliturva on hoidettu maiden välisin sosiaaliturvasopimuksin.
Verotus ja sosiaaliturva riippuvat työpaikasta, työsuhteesta ja oleskelusta. Ulkomailla asuva suomalainen maksaa
veroa vain kertaalleen. Valtiot ovat keskenään tehneet sopimuksia, joiden nojalla poistetaan tulon kaksinkertainen
verotus.
Henkilö- ja asumistiedot säilyvät ajan tasalla Suomessa, jos ilmoittaa muutoista maistraattiin tai Suomen
edustustoon. Muuttoilmoitus Suomesta ulkomaille tehdään kirjallisesti tai sähköisesti.
Muuttaminen Pohjoismaihin
- Haloo Pohjola -neuvontapalvelu
Tietoa toiseen Pohjoismaahan muuttamisesta sekä työskentelystä ja opiskelusta toisessa Pohjoismaassa. Sisältää sekä yksityishenkilöille että viranomaisille suunnattua tietoa, joka koskee yksityishenkilöiden liikkuvuutta Pohjolassa.
http://www.hallonorden.org/
Pohjoismaiden ministerineuvosto
- Pohjoismainen kielisopimus
Sopimuksella pyritään helpottamaan Pohjoismaiden kansalaisten mahdollisia kieliongelmia heidän vieraillessaan tai asuessaan toisessa Pohjoismaassa.
http://www.om.fi/esitteet/10870.htm
Oikeusministeriö OM
- Muutto toiseen Pohjoismaahan
Muuttoon liittyvät viralliset menettelyt. Rekisteriviranomaiset muissa Pohjoismaissa. Sopimus Pohjoismaiden välisestä väestön rekisteröinnistä.
http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/pages/7D9000C0A9DA6F75C22572480051166D?opendocument
Väestörekisterikeskus
Muuttaminen muihin EU-maihin
- Sinun Eurooppasi
Tietoa EU-maiden kansalaisille muun muassa työskentelystä, koulutuksesta, matkustamisesta ja kuluttajansuojasta EU-maissa.
http://ec.europa.eu/youreurope/nav/fi/citizens/index.html
Euroopan komissio
- Asuminen toisessa EU-maassa
Tietoa asumisesta toisessa EU-maassa. Sosiaaliturva ja terveyspalvelut ja verotus.
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?nodeid=37774&contentlan=1&culture=fi-FI
Eurooppatiedotus, Ulkoasiainministeriö UM
- EU-opas: Asuminen toisessa EU-valtiossa
Sinun Eurooppasi -portaalin opas. EU-aluetta koskevaa perustietoa ja lainsäädäntöä tästä aiheesta. Linkkejä EU:n muille aihetta käsitteleville sivuille.
http://ec.europa.eu/youreurope/nav/fi/citizens/services/eu-guide/living/index_fi.html
Euroopan komissio
Muuttoilmoitukset
Ulkomailla opiskelevan tai työskentelevän sosiaaliturva
- Kansainväliset sosiaalivakuutusasiat
Sosiaaliturva ja sosiaalietuudet EU-maissa, kansainväliset sosiaaliturvasopimukset, kansainvälinen yhteistyö sosiaaliturva-asioissa.
http://www.stm.fi/toimeentulo/kansainvalinen_sosiaaliturva
Sosiaali- ja terveysministeriö STM
- Sosiaaliturvan soveltaminen ulkomailla opiskeleviin tai työskenteleviin
Tietoa siitä, miten Kela soveltaa Suomen sosiaaliturvalainsäädäntöä ulkomailla opiskeleviin tai työskenteleviin Suomen kansalaisiin.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/141107144035HS?openDocument
Kansaneläkelaitos Kela
- Todistus Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta
Tietoa sosiaaliturvasta eri maissa tapahtuvan ulkomaantyöskentelyn aikana. Lomakkeet todistuksen hakemista varten.
http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=41060&Item=16312
Eläketurvakeskus ETK
Ulkomailla asuvat suomalaiset
Ulkomailla asuvat suomalaiset toimivat usein omissa yhteisöissään, joista saa tarvittaessa myös apua ja neuvoja
muuttoon ja uudessa maassa toimimiseen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko tekee ulkosuomalaistyötä yhteistyössä
paikallisten kirkkojen kanssa sekä omissa ulkosuomalaisseurakunnissa. Tietoja ulkomaille muuttaneista suomalaisista saa
siirtolaisrekisteristä.
- Neuvontapalveluja Suomesta muuttaville ja ulkomailla asuville
Neuvontaa ulkomaille muuttamiseen, siellä asumiseen ja Suomeen palaamiseen liittyvissä kysymyksissä. Yhteyksiä ulkomailla asuviin suomalaisiin. Uutis-Viikko - uutisia Suomesta.
http://www.suomi-seura.fi/
Suomi-Seura ry
- Ulkosuomalaisparlamentti
Yhteistyöfoorumi maailmalla asuville suomalaisille. Parlamentin toimintaperiaate ja päätökset, ajankohtaista tietoa ulkosuomalaisille tärkeistä asioista. Sivuilla toimii lisäksi keskustelufoorumi kaikille ulkosuomalaisasioista kiinnostuneille.
http://www.usp.fi/
Ulkosuomalaisparlamentti
- Kirkon ulkosuomalaistyö
Tietoa Suomen kirkon ulkosuomalaistyöstä. Ulkomailla toimivien seurakuntien yhteystiedot.
http://213.250.93.194/asiakas/evl/ulkosuom.nsf/sivut/WebPageC2AFB-2?OpenDocument&cid=Content9BBF2
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
- Siirtolaisrekisteri
Rekisteri sisältää henkilötietoja ulkomaille muuttaneista henkilöistä. Osa palvelusta on maksullista.
http://www.migrationinstitute.fi/emreg/rekisteri.php
Siirtolaisuusinstituutti
- Äänestäminen ulkomailla
Ulkoasiainministeriö vastaa ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla ja suomalaisilla aluksilla. Jokainen äänioikeutettu saa äänestää ennakolta kotimaan yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa ja ulkomailla asetuksella säädetyissä Suomen edustustoissa.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=15731&contentlan=1&culture=fi-FI#ennakkoaanestys
Ulkoasiainministeriö UM
- Ulkomaille muuttavan verotus
Tietoa ulkomaantyöskentelyn verotuksesta.
http://www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?path=5,40&article=894&index=#&domain=VERO_MAIN
Verohallinto