Oikeudenkäynti ja rikosasiat
Tällä sivulla:
- Tuomioistuimet
- Oikeudenkäynti
- Syyttäjien toiminta
- Oikeusapu ja asianajajat
- Rikosasiat
- Rangaistukset
Tuomioistuimet ovat riippumattomia ja niitä sitoo vain voimassa oleva laki. Niiden tehtävä on ratkaista, mikä
yksittäisessä asiassa on oikein. Tuomioistuinten riippumattomuus on kirjattu perustuslakiin. Ulkopuolinen taho ei voi
puuttua niiden ratkaisuihin. Tuomioistuimissa ratkaistaan yksittäisiä riita- ja rikosasioita sekä käsitellään
hakemuksia.
Käräjäoikeudet käsittelevät riita-, rikos- ja hakemusasioita. Riita-asioissa ratkaistaan yksityisten ihmisten tai
yritysten erimielisyyksiä, kuten vahingonkorvauksia ja perintöriitoja. Rikosasioita ovat esimerkiksi varkaus,
rattijuopumus ja väkivallanteko. Hakemusasioita ovat esimerkiksi avioerot ja lapsen huoltajuuskysymykset.
Käräjäoikeuden tuomioista voi yleensä valittaa hovioikeuteen. Hovioikeuden ratkaisuun voi hakea muutosta
korkeimmasta oikeudesta, mutta vain, jos korkein oikeus antaa valitusluvan.
Tuomioistuimet eivät anna neuvoja asianajoasioissa. Tällaisiin asioihin voi hakea apua esimerkiksi
lakiasiaintoimistoista.
Hallinto-oikeudet käsittelevät viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia, ja niiden päätöksistä voi valittaa
korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Eräillä erityisaloilla on omat tuomioistuimensa.
Rikosilmoitus tehdään poliisille. Poliisi aloittaa esitutkinnan, jos on syytä epäillä, että kyseessä on rikos.
Kaikki rikosilmoitukset eivät johda esitutkintaan.
Tuomioistuimet
Tuomioistuimet jaetaan rikos-, riita- ja hakemusasioita käsitteleviin yleistuomioistuimiin ja hallintoasioita
käsitteleviin hallintotuomioistuimiin. Yleistuomioistuimia ovat käräjäoikeudet, hovioikeudet ja korkein oikeus.
Hallintotuomioistuimet käsittelevät viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia ja viranomaisten välisiä
oikeusjuttuja. Lisäksi on erityistuomioistuimia, kuten markkinaoikeus ja työtuomioistuin.
Oikeudenkäynti
Käräjäoikeudet käsittelevät riita-, rikos- ja hakemusasioita. Asioita käsittelevät käräjätuomarit sekä joissain
asioissa lisäksi maallikkojäsenet eli lautamiehet. Käsittely voidaan tehdä joko istunnossa tai kansliamenettelyssä,
jossa päätös tehdään vain oikeusjutun asiakirjojen perusteella.
Riita-asiassa osallisia ovat kantaja ja vastaaja. Riita-asia saadaan vireille, kun kantajan kirjallinen
haastehakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan. Hakemuksen voi tehdä myös sähköisesti. Riita-asian kantaja joutuu
maksamaan oikeudenkäyntimaksun.
Rikosasiassa osallisia ovat syyttäjän lisäksi syytetty ja uhri eli asianomistaja. Oikeus ryhtyy käsittelemään
rikosjuttua, kun syyttäjä on tehnyt haastehakemuksen oikeuteen. Oikeudessa kuullaan myös todistajia. Oikeus voi antaa
ratkaisun heti suullisesti tai myöhemmin kirjallisesti.
- Oikeudenkäynti rikos-, riita- ja hakemusasioissa
Riita-, rikos- ja hakemusasioiden kulku ja käsittely. Yleistä tietoa käräjäoikeuksien toiminnasta.
http://www.oikeus.fi/4323.htm
Oikeusministeriö OM
- Oikeudenkäynti hallinto-oikeudessa
Yleistä tietoa hallinto-oikeuksien toiminnasta.
http://www.oikeus.fi/4319.htm
Oikeusministeriö OM
- Todistajana oikeudenkäynnissä
Tietoa todistajana toimimisesta. Todistajan velvollisuudet ja todistajanpalkkio.
http://www.om.fi/12129.htm
Oikeusministeriö OM
- Perheasiat oikeudessa
Käräjäoikeuksissa käsiteltäviä perheasioita: avioero, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia sekä ottolapsiasia.
http://www.oikeus.fi/5897.htm
Oikeusministeriö OM
- Siviili- ja kauppaoikeus Euroopassa
Tietoa EU:n jäsenvaltioista, yhteisön oikeudesta, kansainvälisestä oikeudesta sekä erilaisista siviili- ja kauppaoikeuteen liittyvistä aiheista. Euroopan oikeudellinen verkosto.
http://ec.europa.eu/civiljustice/index_fi.htm
Euroopan komissio
Syyttäjien toiminta
Syyttäjän kanssa voi joutua asioimaan, vaikka ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen. Rikoksen uhriksi joutuneesta
tulee rikosjutussa asianomistaja. Samoin kuka tahansa voi olla rikoksen tapahtuessa silminnäkijänä, jolloin syyttäjä
voi tarvita häntä todistajaksi.
Oikeusapu ja asianajajat
Tuomioistuin ei saa antaa asianajollisia neuvoja. Sitä varten ovat oikeusapu-, asianajo- ja lakiasiaintoimistot.
Vähävaraiset henkilöt voivat saada oikeusapua eli avustajan oikeudellisen asian hoitamista varten kokonaan tai osittain
valtion varoilla. Apua voi saada kaikkiin oikeudellisiin asioihin. Yritykset ja yhteisöt eivät voi saada
oikeusapua.
- Oikeudellinen apu
Tietoa oikeusavusta, esimerkiksi mitä oikeusapuun kuuluu, kuka siihen on oikeutettu ja miten sitä haetaan. Jollei asianosaisella ole varaa itse hankkia tarvitsemaansa oikeudellista apua, se voidaan kustantaa joko osaksi tai kokonaan valtion varoin.
http://www.oikeus.fi/4313.htm
Oikeusministeriö OM
- Oikeudellinen puhelinpalvelu
Oikeusapuohjaus on puhelinpalvelu, jossa kysyjää neuvotaan kenen puoleen tulisi kääntyä oikeudellisissa ongelmissa. Palvelu on maksullinen.
http://www.oikeus.fi/32542.htm
Oikeusministeriö OM
- Kansainvälinen oikeusapu
Tietoa kansainvälisen oikeusavun eri muodoista, niihin liittyvää lainsäädäntöä ja sopimuksia sekä yhteystietoja ja ohjeita.
http://www.om.fi/6715.htm
Oikeusministeriö OM
- Asianajajat
Tietoa asianajajista, sovintomenettelystä sekä liiton oikeusturvaohjelmasta.
http://www.asianajajaliitto.fi
Suomen Asianajajaliitto r.y.
- Oikeudellista tietoa katastrofien uhreille ja heidän läheisilleen
Perustietoa henkilön katoamiseen ja kuolemaan liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä. Aineisto liittyy Aasian katastrofiin 2005.
http://www.om.fi/24790.htm
Oikeusministeriö OM
Rikosasiat
Rikosasiasta ilmoittaminen voi johtaa asian käsittelyyn oikeudessa sekä syylliseksi todetun rankaisemiseen. Kuka
tahansa voi tehdä poliisille ilmoituksen tapahtuneesta rikoksesta. Jos poliisi epäilee rikoksen tapahtuneen, se
aloittaa esitutkinnan. Esitutkinnan hoitaa tapahtumapaikan poliisi.
Poliisin tehtävänä on ilmoittaa sille tutkittavaksi tulleesta rikosasiasta syyttäjälle, joka puolestaan ratkaisee,
viedäänkö asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Rikoksia voidaan myös sovitella koulutetun sovittelijan johdolla.
- Poliisin tehtävät rikostutkinnassa
Ohjeet rikosilmoituksen tekemiseksi. Poliisin tehtävät esitutkinnassa, sovittelu ja rikosvahinkojen korvaaminen.
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/MainDocuments/136af016d73115e3c2256df000346219?OpenDocument
Poliisi
- Rikosasian sovittelu
Tietoa rikos- tai riita-asian korvausten sovittelusta, rangaistuksista, nuorten rikosprosessista ja sovittelumenettelystä.
http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/091D83469A49DADCC2256B99002F4A0D
Poliisi
- Vahingonkorvaus rikoksen uhreille
Rikoksen uhrille voidaan maksaa korvausta rikoksella aiheutetusta henkilövahingosta, esinevahingosta ja muusta omaisuusvahingosta.
http://www.statskontoret.fi/public/default.aspx?nodeid=16212
Valtiokonttori
- Mielentilatutkimus
Mielentilatutkimuksen tarkoituksena on selvittää syytetyn mielentila syytteenalaisen teon hetkellä. Tutkimuksessa selvitetään, onko henkilö ollut rikoksen tehdessään syyntakeinen.
http://www.vvs.fi/index_vvs.phtml?kieli=fi&sivu=mielentilatutkimus
Vanhan Vaasan sairaala
Rangaistukset
Tuomioistuin määrää rikoksesta tuomitulle lain mukaisen seuraamuksen esimerkiksi sakkoja tai vankeusrangaistuksen.
Rikosrekisterimerkintä syntyy yleensä vain rikoksesta, josta voidaan tuomita vankeusrangaistukseen.
Presidentti voi yksittäistapauksessa armoa antamalla kumota rangaistuksen tai lieventää sitä. Armahdusasiat
valmistellaan oikeusministeriössä.
- Rikosasioiden seuraamukset
Tietoa rikosasioiden seuraamuksista, sakot, vankeusrangaistukset, yhdyskuntapalvelu ja nuorisorangaistus.
http://www.oikeus.fi/5850.htm
Oikeusministeriö OM
- Nuorten rikosten seuraamukset
Nuoria rikoksentekijöitä koskevat seuraamukset, sakot, poliisin rekisterit ja sovittelu.
http://www.intermin.fi/intermin/hankkeet/nuoret/home.nsf/pages/B3CC670B5F586052C2257073002EC7A3?opendocument
Poliisi
- Rikosrekisteri
Tietoa rikosrekisteristä, tietojen luovuttamisesta, yksityisen henkilön ja viranomaisen tiedonsaantioikeudesta sekä mm. lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan selvittämisestä.
http://www.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/13539.htm
Oikeusrekisterikeskus
- Vankeinhoito ja vankilat
Yleistä tietoa vankeinhoidosta ja Suomen vankiloista.
http://www.rikosseuraamus.fi/49171.htm
Rikosseuraamuslaitos
- Yhdyskuntaseuraamukset ja kriminaalihuolto
Yhdyskuntaseuraamusten toimeenpanosta: yhdyskuntapalvelu, nuorisorangaistus, ehdonalaisesti vapautettujen valvonta ja ehdollisesti tuomittujen nuorten valvonta.
http://www.rikosseuraamus.fi/49172.htm
Rikosseuraamuslaitos
- Rikesakko
Tietoa rikkomuksista, joista määrätään rikesakko. Rikesakkojen euromäärät.
http://www.om.fi/31521.htm
Oikeusministeriö OM
- Sakkolaskuri liikennerikkomuksiin
Sakkolaskurin avulla voi laskea rangaistuksen suuruuden euroina muutamissa yleisimmin esiintyvistä liikennerikkomuksista.
http://www.poliisi.fi/poliisi/lp/home.nsf/pages/346EC1B6650EA748C2256BB5003FD54C
Poliisi
- Lähestymiskielto
Lähestymiskiellon hakeminen vakaviin häirintätapauksiin.
http://www.oikeus.fi/6568.htm
Oikeusministeriö OM
- Armonanomus
Tietoa armahduksen perusteista sekä armonanomuksen tekemisestä ja lähettämisestä.
http://www.om.fi/Etusivu/Perussaannoksia/Armonanomus
Oikeusministeriö OM