Rakentaminen ja kiinteistöt
Tällä sivulla:
- Rakentaminen ja remontointi
- Rahoitus
- Kaavoitus
- Kiinteistöt
- Tienpito
Ennen rakentamisen aloittamista tarvitaan tontti, siihen sopiva talo ja lain vaatimat rakennusluvat. Rakennuksen
suunnittelu vaatii monen suunnittelijan yhteistyötä. Rakentajan tehtävänä on huolehtia, että rakennus suunnitellaan ja
rakennetaan säännösten, määräysten ja sille annetun luvan mukaisesti.
Kiinteistökauppoja tehtäessä haetaan usein tietoja Maanmittauslaitoksen kiinteistö- ja kauppahintarekistereistä.
Sieltä selviävät kiinteistön perustiedot sekä jo toteutuneiden kauppojen hinnat.
Korjausrakentamiseen saatetaan tarvita lupa, jos muutokset vaikuttavat esimerkiksi talon julkisivuun.
Korjausrakentamisessa noudatetaan tavallisesti rakennusajankohdan määräyksiä ja ohjeita.
Rakennussuojelulain perusteella voidaan suojella arvokkaita rakennuksia tai kokonaisia alueita. Suojelu ei estä
rakennusta ylläpitäviä korjauksia. Rakennuksen arvoa vaarantavat korjaukset voidaan kieltää.
Rakentaminen ja remontointi
Rakentaminen edellyttää voimassa olevaa rakennuslupaa, joka hankitaan kunnalta. Pientalon rakennuttajalla ei ole
pätevyysvaatimuksia, mutta lain mukaan rakentamiseen tarvitaan pätevä henkilöstö. Onnistunut remontti vaatii
huolellista suunnittelua, tarvittavat luvat, rahoituksen ja tarkan sopimuksen remontin tekijän kanssa.
- Rakennusluvan hakeminen
Tietoa rakennusluvan tai poikkeamispäätöksen hakemisesta ja käsittelystä. Maankäytön ja rakentamisen luvat.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=303&lan=fi
Ympäristöministeriö YM
- Rakentamisen valvonta ja vastuut
Rakentamisen vastuut, urakkamuodot ja urakkasopimukset.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1736&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Pientalon rakentaminen
Suomen rakentamismääräyskokoelma. Energiaa säästävä, esteetön ja ekologinen rakentaminen sekä tietopaketteja rakentajille.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1734&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Rakennuksen energia- ja ekotehokkuus
Tietoa energiatehokkuuden ja siihen liittyvien määräysten huomioonottamisesta rakentamisessa. Energiatodistus, sen laatiminen ja todistusmallit.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=20644&lan=fi
Ympäristöministeriö YM
- Rakennuksen energiatodistus
Neuvontapalvelu vastaa kysymyksiin rakennusten energiatodistuksista.
http://www.motiva.fi/energiatodistus/
Motiva Oy, Ympäristöministeriö YM
- Opas jätevesien maailmaan
Monipuolista tietoa jätevesijärjestelmästä. Sivusto on suunnattu oman kiinteistön haltijalle joko uuden rakennuksen tai vanhan uusimisen tarpeisiin.
http://www.vesiensuojelu.fi/jatevesi/etusivu.html
Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto ry
- Haja-asutusalueiden jätevedet
Jätevesien käsittelyvaihtoehdot haja- ja loma-asutusalueilla, erityyppiset kompostikäymälät. Muistilista, miten edetä jätevesijärjestelmän uusimisessa.
http://www.ymparisto.fi/hajajatevesi
Suomen ympäristökeskus SYKE
- Kuntoarviointi ja -tarkastus
Asuntokaupan yhteydessä tehtävän kuntotarkastuksen yleinen toimintamalli.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1737&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Remontointioppaat
Asuntoremonttiin tarvittavat luvat, sopimuksen tekeminen, remontointi käytännössä.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1735&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Kiinteistön ylläpito ja korjausrakentaminen
Tietoa kiinteistön kunnossapidosta,korjausrakentamisen luvanvaraisuudesta ja periaatteista, rakennuksen käyttö- ja huolto-ohjeet.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=20650&lan=fi
Suomi.fi-toimitus, Valtiokonttori
- Kesämökin rakentaminen ja remontointi
Mökin rakentaminen, ostaminen ja remontointi. Tietoa kaavoituksesta, rakennusluvista ja kestävistä rakennusratkaisuista.
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=16717&lan=FI
Ympäristöministeriö YM
- Tilastotietoa
Tilastot valmistuneista uudis- ja korjausrakennuksista, rakennuskustannusindeksistä, rakentajien työtunneista sekä rakennusyritysten taloudesta, toiminnasta ja rakenteista.
http://tilastokeskus.fi/til/rak.html
Tilastokeskus
- Rakentajan ja remontoijan vakuutukset
Ohjeita kuluttajille talonrakentajan ja remontoijan vakuutuksista. Talonrakentajan ja remontoijan vakuutukset.
http://www.fine.fi/userfiles/file/rakennusopas09.pdf
Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Rahoitus
- Rakentamisen ja remontin rahoitus
Erilaisia rakentamisen ja remontin rahoitusmuotoja, perusparantamisen tuet.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1738&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Asumisen avustukset ja verovähennykset
Erilaiset asumisen tuet, avustukset erityisistä syistä johtuviin remontteihin, kotitalousvähennys verotuksessa.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1739&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
Kaavoitus
Kiinteistöt
Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisteristä selviävät kiinteistön perustiedot: nimi ja pinta-ala, sitä koskevat
rasitteet, osuudet yhteisiin alueisiin ja kiinteistön kaavatilanne. Näitä tietoja tarvitaan muun muassa
kiinteistökaupoissa ja rakennuslupa-asioissa. Maanmittauslaitos ylläpitää myös kauppahintarekisteriä, josta selviävät
tiedot kaupan kohteena olevasta alueesta ja kauppahinnat.
- Kiinteistöt ja tontit
Tietoa kaavoituksesta ja maanmittauksesta sekä tonttikaupoista ja kiinteistöistä.
http://www.asuminen.fi/default.asp?action=browse&path=7,1733,1746&language=suomi
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Ympäristöministeriö YM
- Kiinteistörekisteri
Kiinteistörekisterissä on yksilöity itsenäiset maanomistuksen yksiköt, kiinteistöt, sekä niistä luovutetut määräalat.
http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=959
Maanmittauslaitos
- Kiinteistöjen kauppahintarekisteri
Rekisterissä näkyvät kaupat, vaihdot, lahjat ja jakosopimukset. Tiedot kerätään julkisten kaupanvahvistajien täyttämistä kiinteistönluovutusilmoituksista. Tiedot ovat maksullisia.
http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=957
Maanmittauslaitos
- Kiinteistökauppa
Tietoa maanostajalle kiinteistökaupasta. Maanostajan muistilista. Kiinteistön hankinta Venäjällä.
http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=867
Maanmittauslaitos
- Lainhuudot, kiinnitykset ja erityisen oikeuden kirjaamiset
Tietoa kiinteistön ostamisesta ja myymisestä, tontinvuokrauksesta ja muista kiinteistökauppaan liittyvistä asioista. Muistilista ostajalle ja myyjälle. Kiinteistön kirjaamisasioihin liittyvät lomakkeet.
http://www.kirjaamisasiat.fi/
Maanmittauslaitos
- Kiinteistöjen kauppahintatilastot
Vuosittaiset kiinteistöjen kauppahintatilastot. Vuositilasto julkaistaan keväällä ja puolivuotistilasto alkuvuoden kaupoista syyskuussa.
http://www.maanmittauslaitos.fi/default.asp?id=893
Maanmittauslaitos
- Maanmittaustoimitukset
Tietoa erilaisista maanmittaustoimituksista. Toimitusta haetaan kirjallisesti. Kaikkien hakijoiden on allekirjoitettava hakemus.
http://www.maanmittauslaitos.fi/Tuotteet_ja_palvelut/Maanmittaus_toimitukset/Minka_toimituksen_tarvitset/
Maanmittauslaitos
Tienpito
- Teiden hoitoluokat
Tiet on luokiteltu eri hoitoluokkiin. Teiden talvihoitoluokat tiepiireittäin.
http://www.tiehallinto.fi/hoitoluokat
Liikennevirasto
- Tiehankkeet
Tiepiirien meneillään ja suunnitteilla olevat tiehankkeet.
http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=71&_dad=julia&_schema=PORTAL30&kieli=fi&menu=8&_pageid=73&linkki=12&kieli=fi
Liikennevirasto, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ELYt
- Yksityisteiden kunnossapito
Tietoa valtionavustuksista ja niiden hakemisesta. Kunnossapito-ohjeet. Yksityistiehakemukset.
http://www.tiehallinto.fi/yksityistiet
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ELYt