suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuortaneen kunta

Ruokapalvelut

  • Palvelu
  • Kuortane
  • Julkinen palvelu

Kunnallisen ruokapalvelutoiminnan palveluiden tuottaminen on lailla ja asetuksilla säädettyä toimintaa.

  • Kunnassa on yksi valmistuskeittiö, keskuskeittiö ja ja 6 palvelukeittiötä.
  • Lisäksi aterioita lähetetään 9 eri toimipisteen palvelukeittiöön, jotka kuuluvat eri hallintokuntien alaisuuteen.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat kuukausittaisissa varhaiskasvatusmaksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset, ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ja kansanopistossa opiskelevat oppivelvolliset ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Palvelun toteuttaa

Kuortaneen kunta

Palvelusta vastaa

Kuortaneen kunta
Tekstistä vastaa: Kuortaneen kunta
Päivitetty: 12.1.2024